Viime viikolla heräsin eräänä aamuna kännykkä kädessä. Kännykkä, johon olin ollut asettamassa hälytystä aamuksi. Olin ollut niin väsynyt (!) että nukahdin kesken operaation ja kun aamulla heräsin, oli totaalisen myöhäistä kuvitellakaan tekevänsä aamulla muuta kuin sonnustautuvansa töihin ja kiireellä. Hassua, sillä olen viime aikoina heräillyt itsestään viiden maissa. Mutta en tietenkään sinä aamuna, kun herätys jäi asettamatta.
Laskuri siitä nollautui ja 40 päivän meditaatio alkoi seuraavana päivänä jälleen aamusta numero yksi.
Tässä kohdassa jouduin miettimään oman mieleni kuvioita. Osittain olisin halunnut sivuuttaa koko lipsahduksen ja ja jatkaa normaalisti seuraavana aamuna. Sekin on mahdollinen toimintatapa, tosin silloin en ole enää sitoutunut kundaliinijoogan tarkoittamaan 40 päivän meditaatioon. Meditaation ja (lähes) säännöllisen harjoittamisen etuja se ei tietenkään poista eikä kumoa. Tahdoin myös mahdollisimman nopeasti päästä 40 päivän meditaatiourakan loppuun, sillä halusin tuntea kuuluvani siihen kunnon kundaliinijoogien ja -joginien porukkaan, joka on vakavastiotettava ja katu-uskottava, eli treenaa paljon, kovaa ja korkealta. Tämä oli ikävä juttu havaita itsestä, sillä noinhan tämä homma ei tosiaankaan mene. Meidän mielemme eli egomme vain haluaisi, että lippu valaistumiseen, tietoisuuteen tai millä nimellä sitä tavoitettaan kutsuu, olisi ostettavissa suorituksilla.
Kaikki yllä mainitsemäni asiat, eivät ne mihinkään kadonneet. Harhaudun edelleen pitämään opettajia jotenkin parempina ihmisinä, joitain toisia ihmisiä parempina joogeina, joitain toisia ihmisiä parempina ihmisinä, kuin itseäni, mutta nyt kun tunnistan nuo ajatukset, voin kohautella niille olkia ja puhaltaa ne menemään kuin saippuakuplat.
Ja sitten jatkoin meditaatiota. Nyt olen jälleen aamussa 4. Ja eilen muuten tein suihkut ja meditaatiot vasta iltapäivällä, mutta yritän olla takertumatta siihen. Takertuminen on tuhoaja =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti