tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ansaitsemisesta

Edellisessä postauksessa mainitsin haluni ansaita paikkani hc-kundaliinijoogaajien keskuudessa suorittamalla itse itselleni asettamia 'testejä' joilla mittaan kelpoisuuteni lukea itseni tuohon joukkoon. Näin auki kirjoitettuna se näyttää absurdilta, mutta salaa ja hiljaisuudessa, peitettynä se on egolle mitä luonnollisin tapa nähdä asioita.

Ansaitsemisen idea on seurannut minua pienestä pitäen. Olen ylpeä ihminen, sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Olen myös se tyyppi, joka jyrkästi tuomitsee turhan keekoilun, ehkä siksi, että itse haluaisi keekoilla, mutta ei osaa, tai ei ylpeydeltään voi. Näinhän se menee.

Nuorempana harrastin suunnistamista. Juoksentelin sääret mustelmista muhkuroilla pitkin metsiä sillä minulla ei ollut säärisuojia. Nastarit tietysti, sehän oli järkevä välttämättömyys sammaleisilla kallioilla, mutta että säärisuojat? Keekoilua! Jos suunnisti sm-tasolla tai oli pitkän linjan tasaista tulosta tahkonnut oikea suunnistaja, säärisuojat olivat ok. Mutta minun kaltaisellani noviisilla, jonka menestyksestä ei ollut takeita, säärisuojat olisivat olleet keekoilua ja turhaa itsensä esille tuomista. Enpä huomannut että samanlaista egon pönkittämistä se säärisuojattomuuskin oli, noilla kriteereillä. Taisin olla jopa pikkuisen ylpeä itsestäni ja 'periaatteestani'.

Jossain vaiheessa sitten vain (onneksi) tajusin päättää, että olen ihan riittävä ihminen saadakseni säärisuojat, jos sellaiset haluan. Se ei ollut mikään syvällinen oivallus, enemmän pinnallinen ajatus jolla sain itseni vakuuttuneeksi, että voin antaa itselleni luvan ostaa ne suojat. Ja olihan se ihanaa juosta kun sääriluut eivät kolisseet joka paikkaan.

Milloinhan sitä oppisi sen, että ei ole yhtään parempi kuin muut? Ja että ei myöskään ole yhtään huonompi, kuin muut ja että kaikkea ei tarvitse ansaita. Etenkään elämän parhaita asioita.

Ja se joka joogaa on joogi. Tai jogini.Piste. Ei ole edes joogan ajatuksen mukaista ajatella, että voisi olla hyvä ja huonoja joogeja. Näin ollen minun ei tarvitse tässäkään asiassa yrittää ansaita mitään. Sen kun vain jatkaa joogaansa ja elää elämäänsä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti