lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kahvia, kahvia, kahvia

Kun poltin vielä tupakkaa, poltin sitä todella paljon. Tupakoivatkin kaverini mainitsivat asiasta. Kuppi kahvia ja tupakka kuuluivat joka hetkeen. Kun sitten lopetin tupakoinnin seitsemän vuotta sitten tunsin oloni aivan vaillinaiseksi varsinkin töissä tauoilla ja illalla kun päivän mesoaminen hiljentyi ja oli(si) ollut aikaa ajatella. Kahvi muistuttu minua tupakasta joten rupesin juomaan sitä enemmän.

Kahvi ei ole ikinä aiheuttanut minulle mitään fyysisiä oireita, paitsi siloin, jos en ole sitä saanut. En ole aikaisemman elämäni aikana kärsinyt närästyksestä enkä levottomuudesta, en käsien tärinästä enkä unettomuudesta sen enempää kuin kahvittomina aikoinakaan. (Olen ollut välillä kuukausia juomatta kahvia)

Muutama vuosi sitten, kun tutustuin joogaan tein alkuinnostuksessani joitain elämäntapamuutoksia. Vähensin kahvin juontia radikaalisti ja rupesin syömään kasvisruokaa. Meditoin joka päivä, ja aloin huomata, kuinka aivot tai pää tai mieli hyrräsi ärsyttävästi meditaation aikana, mikäli kahvin juomisesta ei ollut kulunut tarpeeksi pitkä aika. Niinpä vain tismasin joogaharjoituksen ja kahvinjuonnin aikataulut toisiinsa sopiviksi ja kaikki sujui.

Tuon ja tämän hetken välillä olen joogannut, ollut joogaamatta, juonut ja ollut juomatta kahvia. Olen urheillut hulluna voimalajien parissa ja maannut sohvalla. Olen palloillut sekasyönnin ja kasvissyönnin välillä. On ollut meditointia ja meditoimattomuutta. Mutta nyt, kun sorruin kahviin kolmen viikon vähäisen tauon jälkeen, todellakin huomaan negatiiviset vaikutukset. Tunnen rauhattomuutta ja levottomuutta, hengitys ei rauhoitu ja ajatukset mylläävät.

Kahvi saa siis jäädä. Nyt jo kaipaan sitä, kun kupissa lilluu aamuharjoituksen jälkeen valju tee, mutta...

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Toinen meditaatioaamu

Olin unohtanut laittaa kellon herättämään. Heräsin onneksi itsestään sillä olin unohtanut myös sulkea verhot. Aurinko nousee suoraan makuuhuoneeni ikkunaan ja unen sisälläkin havahduin valoisuuteen. Paniikissa kaivoin puhelimen jostain peiton syövereistä (olin nukahtanut se kädessä). Olin varma että olin myöhässä ei vain meditaatiosta, vaan myös töistä. Onneksi kello oli vasta hiukan yli viisi, joten ripeästi toimimalla ehdin tekemään kaikki aamutoimeni meditaatiota myöten.

Jooga-aamuuni kuulu kylmä suihku, kaksi kolmen minuutin hengitysharjoitusta ja yhdentoista minuutin meditaatio. Kylmään suihkuun otin loivan lähdön enkä käyttänyt aivan kylmintä kylmää vettä. Enkä seiso suoraan suihkun alla, vaan kastelen ensin oikean jalan, sitten vasemman jalan, oikean käden, vasemman käden, kasvot, kaulan ja rintakehän ja lopuksi yläselän.

Tässä meditaatiossa, jota nyt teen, pidetään silmiä raollaan ja keskitytään kolmanteen silmään kulmakarvojen välissä. Tielleni on viimeaikoina osunut muitakin silmät raollaan tehtäviä meditaatioita ja täytyy sanoa, että olen enemmän kotonani niissä meditaatioissa, joissa silmät pidetään kiinni. Mutta tällä mennään vielä 38 aamua. Ehkä opin pitämään tästäkin.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sitoutuminen

Olen harrastanut on-off-joogaa muutamia vuosia ja myös meditoinut samalla metodilla. Nyt harkitsen ensimmäistä kertaa vakaampaa sitoutumista tai omistautumista harjoitukselle. Takana on pitkähkö offikausi ja tunnen miten keho, ja ennenkaikkea sisäinen minäni kaipaa joogaa.

Koska joogaamaton kauteni päättyy aina siihen, että löydän itseni tukalasta tilanteesta ja että minä ja kaikki minun osani tai puoleni suorastaan huutavat joogaa, en näe pitkällä tähtäimellä muuta järkevää ratkaisua kuin aloittaa taas joogaaminen ja olla lopettamatta sitä.

Minulle jooga on muutakin, kuin se, mitä teen matolla. Se on myös tapa ajatella, olla yhtä kaiken kanssa ja olla läsnä. Tämä kaikki on mahdollista ilman asanoita, kriyoja tai meditaatiota, mutta koska 'mattojooga' tukee mielen joogaa, en tällä hetkellä näe mitään syytä olla tekemättä päivittäistä mattojoogaani kriyan ja meditaation muodossa. Lisäksi olen myös edellä mainitsemassani tukalassa tilanteessa, joka tosin on siunaus.

Okei, jätän lupauksen kriyasta pois. Kylmä suihku ja meditaatio olkoon aloitussettini. Siinäkin taitaa olla pala purtavaksi mutta hyvä niin. Kello näyttäisi olevan melkein kaksi, yöllä. Puhelimeni hälyttää puoli viideltä ja silloin nyt tekemäni lupaus punnitaan. Ja neljänäkymmenenä aamuna (päivänä) sen jälkeen.